|

Lasten oikeudet toteutuvat vaihtelevasti internetissä

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) asettaa palveluntarjoajille vaatimuksia, joiden mukaan niiden tulee selvittää, ovatko palveluiden käyttäjät lapsia. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että nykyiset iänvarmistustyökalut ovat epäluotettavia. Eniten käytetty menetelmä on itseilmoitus, jossa käyttäjän on ilmoitettava ikänsä esimerkiksi syöttämällä syntymäaikansa rekisteröinnin yhteydessä. On helppo nähdä, että tällainen menetelmä sisältää epävarmuustekijöitä. Lapset voivat helposti ohittaa iän varmistuksen ilmoittamalla…

| | |

Lasten oikeuksia ei ole otettu riittävästi huomioon EU:n tekoälyasetuksessa

Susanna Lindroos-Hovinheimo on kirjoittanut 12.9.2023 blogitekstin European Law Blogiin. Alla on lyhyt suomenkielinen tiivistelmä kirjoituksesta: Neuvottelut EU:n tekoälyasetuksesta ovat meneillään ja aiheesta käydään runsaasti keskustelua. Lasten oikeuksia ei kuitenkaan ole otettu valmistelussa erityisemmin huomioon. Vaikka asetusehdotus on kehittynyt perusoikeudet huomioon ottavaan suuntaan, ei asetuksen artikloja ole kirjoitettu lasten suojelua silmällä pitäen. Komission, neuvoston ja parlamentin kantojen…